
RITU – Tiedepohjainen katsaus ripsipidennysten turvallisuuteen
Ripsipidennykset ovat jo vuosien ajan olleet yksi kauneusalan suosituimmista palveluista. Ne lisäävät itsevarmuutta, helpottavat arkea ja tarjoavat asiakkaalle pienen hetken luksusta. Kun palvelu on näin suosittu, turvallisuudesta tulee entistä tärkeämpää. Silti moni yllättyy, kun kuulee, mitkä riskit ovat ripsityössä todellisuudessa kaikkein yleisimpiä — sillä ne eivät ole niitä, joita yleensä ajatellaan.
Juuri tästä syystä syntyi RITU-projekti: ripsipidennyksiin liittyvä turvallisuustutkimus, jonka tavoitteena on tuoda ripsialalle faktoihin perustuvaa tietoa, konkreettisia työkaluja ja ennen kaikkea läpinäkyvyyttä. Projekti toteutettiin 7 Heaven Professionalsin toimesta, ja sen osana luotiin myös laaja RITU-vihkonen, joka auttaa ripsimuotoilijoita tunnistamaan ja ehkäisemään työn riskejä.
Mikä RITU-projekti on – ja miksi se on merkittävä?
7 Heaven Professionalsin kouluttajat käynnistivät RITU-projektin syksyllä 2023 vastauksena alalla toistuviin kysymyksiin ja huoliin turvallisuudesta. Tavoitteena oli:
- kartoittaa työssä esiintyviä todellisia vaaratilanteita
- selvittää ammattilaisten kokemia läheltä piti -tilanteita
- tuoda näkyväksi sekä ripsimuotoilijoiden että asiakkaiden turvallisuuteen vaikuttavat tekijät
- luoda yhtenäinen, faktoihin perustuva ohjeistus alalle
Projektin keskiössä oli sähköinen kysely, johon vastasi 64 ripsimuotoilijaa. Vastauksista syntyi arvokas kokonaiskuva siitä, millaisten riskien kanssa ammattilaiset työskentelevät päivittäin.

Mitä RITU-kysely paljasti?
Tulokset olivat sekä odotettuja että silmiä avaavia:
- 100 % vastaajista oli kiinnostunut ripsityön turvallisuudesta.
- 59 % oli kohdannut asiakkaan, jolle oli tullut allerginen reaktio.
- 45 ripsimuotoilijaa kertoi tarvitsevansa lisää tietoa kemikaaleista ja liimojen allergiariskeistä.
- 7 vastaajaa oli kokenut läheltä piti -tilanteen.
Kysely osoitti selvästi, että turvallisuustietoa ei ole koskaan liikaa — ja että alalla on tarve selkeille, yhtenäisille ohjeille.
Yllättävä löydös: Suurimmat riskit eivät liity liimaan
Moni tunnistaa, että ripsityön suurimmat kuluttajariskit liittyvät liimoihin ja kemikaaleihin. Vaikka nämä ovat tärkeitä ja tutkitusti allergisoivia aineita, RITU-projekti paljasti myös jotain muuta kiinnostavaa. Usein hoitoja tehdessä ei huomaa kiinnittää huomiota yleiseen turvallisuuteen.
RITU-vihkosen mukaan vakavimmat tapaturmat liittyvät fyysisiin vaaratekijöihin, kuten:
- asiakkaan kaatuminen hoitotilaan tullessa
- putoaminen hoitopediltä
- hoitovalaisimen kaatuminen asiakkaan päälle
Nämä ovat riskejä, joita moni ei osaa ajatella ensisijaisina. Silti juuri ne voivat aiheuttaa vakavampia vammoja kuin yksittäinen liimaärsytys. Tästä syystä turvallisuus ei ole vain kemikaaliosaamista — se on kokonaisvaltainen tapa rakentaa palvelu turvalliseksi alusta loppuun.
Ripsimuotoilijan turvallisuus: Suojaudu kuten ammattilainen
Ripsimuotoilijan oma terveys on vähintään yhtä tärkeä kuin asiakkaan hyvinvointi. RITU-vihkonen muistuttaa, että liimojen sisältämät akrylaatit voivat aiheuttaa allergisoitumista, joka pahimmillaan voi viedä mahdollisuuden tehdä tätä työtä. Siksi ripsimuotoilijan turvallisuusrutiinit ovat kriittisiä.
RITU-vihkonen suosittelee:
- Työskentele hyvin ilmastoidussa tilassa
- Käytä tehokasta hengityssuojainta (esim. moottoroitu raitisilmasuodatin)
- Käytä neopreenikäsineitä
- Älä päästä liimaa iholle
- Tarkkaile omaa vointiasi päivittäin
Nämä eivät ole suosituksia vain aloittelijoille — ne ovat elintärkeitä kaikille ripsimuotoilijoille, jotka haluavat säilyttää ammattinsa vuosiksi eteenpäin.
RITU vihkonen on osa tulevaisuuden ripsiturvallisuutta
Turvallisuus ei synny sattumalta. Se syntyy tiedosta, harjoittelusta ja oikeiden rutiinien toistamisesta. RITU-projekti tuo ripsialalle ensimmäistä kertaa ohjeistuksen, jossa turvallisuus ei ole vain lisä, vaan olennainen osa ammattimaista ripsipalvelua. Kun ymmärrämme, mistä riskit todellisuudessa syntyvät, voimme tehdä ripsipidennyksistä entistä turvallisemman, miellyttävämmän ja terveellisemmän palvelun kaikille — sekä asiakkaille että ammattilaisille.
RITU turvallisuusvihkonen on saatavilla 7 Heaven Professionals verkkokaupasta veloituksetta, vaikka et olisi käynyt 7 Heaven Professionals-ripsikoulutusta. Vihkosen avulla jokainen ripsiammattilainen voi tarkastella ja edistää turvallisuutta omassa ripsistudiossaan. RITU vihkonen on tarvittaessa saatavilla myös sähköpostitse.